Tämä on tarina, jossa on paljon kärsimystä.

Vakavat sairaudet tuottavat aina kipua, huolta ja tuskaa. Tarinassa on kuitenkin onnellinen loppu: se syntyi 10 vuoden aikana koululääketieteen ja täydentävien hoitojen yhteistyön tuloksena. Tarinassa on tästä huolimatta skeptisyyttä ja kriittisyyttä näitä molempia tahoja kohtaan. Molemmista on hyviä ja huonoja kokemuksia.

Tarinassa on myös paljon rohkeutta.

Se näkyy uskalluksena luottaa omaan arviointikykyyn siitä, mikä sopii ja on oikeata juuri minulle. Se näkyy uskalluksena katsoa, onko tämä hoitomuoto ja hoitaja tai lääkäri – joka on aina ihminen – minua varten. Se näkyy uskalluksena tehdä valtavirrasta poikkeavia päätöksiä ja hoitaa vakavia sairauksia sekä tavanomaisella että ei-tyypillisellä tavalla. 10 vuoden matka oli täynnä valintoja, ihan koko ajan.

Tarinasta voi aistia äidin vankkumattoman uskon lapsensa parantumiseen.

Se on tarina äidin ja lapsen suhteesta, joka on aina erityinen. Tarina luo rohkeutta kulkea eteenpäin elämässä itselleen ja omille valinnoilleen uskollisena. Se luo pala palalta kokonaisuuden, jonka jokainen pala loksahtaa kohdalleen, eikä sattumalle jää sijaan. Nuori mies on viimein 10 vuoden vaikean jakson jälkeen päässyt omalle tielleen ja voinut aloittaa 28-vuotiaana Elämän. Äidille on myönnetty ”vastuuvapaus” ja hän katselee Elämää – Rakkautta – avarammalla ymmärryksellä. Ja kiitollisuudellakin.

 


Työtapaturma

Nuoren miehen sairasteluprosessi ja ”kärsimyskierre” lähti liikkeelle työtapaturmasta, joka sattui 10 vuotta sitten vuonna 2006. Tuolloin raskas vesiboileri kaatui hänen päälleen. Hänen kehonsa sisällä tapahtui repeämiä, jotka eivät näkyneet ulospäin. Käsi alkoi roikkua, lapaluu työntyä ulospäin ja kipu oli kestämätön. Tutkittiin ja vikaa etsittiin.

Lääketiede oli ymmällään.

Nuori mies lähetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin, mutta kovien kipujen ydintä ei löytynyt. Lähettävä lääkäri tutki monin eri keinoin, mutta alansa huippulääkärit ko. sairaalassa tyytyivät jo tehtyihin tutkimuksiin. Mitään ei tapahtunut, koska mitään ei tämän johdosta tehty lisää tuossa sairaalassa. Tilanne oli jumissa. Nuori mies oli 19-vuotias: oli kulunut vuosi ja kipu oli edelleen voimakas.

Nuori mies söi kipulääkkeitä valtaviin kipuihin. Kivun aiheuttivat olkapään alueella tapahtuneet repeytymät, mikä asia löydettiin vasta kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen. Hän makasi kivuissa, työkyvyttömänä.


Selvänäkijä kertoo kipujen syyn

Tuossa epätoivoiselta tuntuneessa tilanteessa nuoren miehen äiti muisti erään loman Lapista 90-luvulta. Hän oli jostain syystä mennyt kuuntelemaan ”henkimaailman tarinoita”, joista ei ymmärtänyt tuolloin mitään. Hänelle oli kuitenkin jäänyt tuosta tilaisuudesta mieleen yksi ihminen ja joka nyt putkahti hänen mieleensä. Hän otti yhteyttä luotettavaan selvänäkijään, jonka tiedetään syntymästä asti ymmärtäneen fyysisen maailman taakse kätkeytyviä asioita.

Skeptiselle pojalleen äiti varoi kertomasta asiasta.

Selvänäkijä kertoi, että ”nuoren miehen lapaluun alta tulee sähköiskuja ja hermot ovat puristuksissa.” Äiti vei tämän tiedon pohjalta poikansa kokeneelle osteopaatille, jonka luona hän kävi vuonna 2007 useita kuukausia. Skeptinen asenne ei onneksi estänyt nuorta miestä kokeilemasta eri mahdollisuuksia parantumiseen. Näin osteopaatti pääsi avaamaan ”lukkoja” vuosi tapaturman jälkeen. Alkoi tapahtua hidasta paranemista, ”yksi eteenpäin kaksi taaksepäin” askelin. Lihakset tuntuivat jäävän vielä kuitenkin lapaluiden kohdille jumiin.

Koska sairaalassa ei tapahtunut mitään, eikä käsi ollut kunnolla parantunut, vakuutusyhtiö käski nuorta miestä menemään toiselle ortopedille. Kivun määrä oli edelleen valtava ja nuori mies oli syönyt lääkkeitä valtavan määrän. Nyt nuori mies sai lähetteen erikoistuneelle fysioterapeutille, jonka tutkimusten perusteella olkapää kuvattiin ja siinä todettiin repeämiä. Olkapään repeämät leikattiin sairaalassa vakuutusyhtiön piikkiin kaksi vuotta tapaturman jälkeen.


Parjattu vastarannan kiiski hoitaa kättä

Käsi ei kuitenkaan alkanut toimia, kivut jatkuivat, eikä niin osteopaatti kuin fysioterapeuttikaan voinut tehdä enempää.

Yksi hoitava lääkäri matkan varrella tarjosi parikymppiselle miehelle lausuntoa, jossa tämä jää työkyvyttömäksi käden osalta.

Vakuutusyhtiö vaati kuitenkin – jälkikäteen voi sanoa onneksi – vielä ortopedin lausunnon. Tällöin äiti muisti taas. Monien virallisten tahojen ryöpyttämä ja julkisuudessa vastarannan kiiskenäkin pidetty lääkäri oli myös ortopedi, tarkemmin sanoen traumatologian ja ortopedian erikoislääkäri.

Hän oli juuri se, mitä vakuutusyhtiö edellytti ja jonka äiti halusi hoitajaksi. Ei ollut enää mitään menetettävää. Tapaturmasta oli tuolloin jo yli 3 vuotta.

Nuori mies oli väsynyt kertomaan tarinoitaan, joita ei oikein kuunneltu ja joista ei oikein näytetty välittävänkään. Vastarannan kiiski oli poikkeus. Hän totesi, että pystyi auttamaan. Kun ihmisellä on paljon ja pitkään kipuja, hän on liikuttamatta itseään ja se aiheuttaa lisää ongelmia. Nuori mies kävi lääkäri-ortopedin luona 10 kertaa. Hän sanoi kuitenkin joutuneensa tekemään pitempään töitä, kuin mitä oli odottanut.

Tässä vaiheessa onnettomuudesta oli neljä vuotta aikaa. Vakuutusyhtiö halusi loppulausunnon fysiatrilta, joka oli tarjonnut työkyvyttömyyttä käden osalta aikaisemmin. Tämä näki selvästi yllätyksekseen, että nuorella miehellä oli kaikki voimat käsissä: ne olivat lihaksikkaat eivätkä vastoin odotuksia surkastuneet. Fysiatri oli kysynyt, mitä nuori mies oli tehnyt. Tapaamisen lopuksi hän oli kyennyt sanomaan, että ”Lääkäri (= nimi) oli hyvä valinta.”


Kierre oli kuitenkin jo alkanut ja vastustuskyky heikennyt

Neljän vuoden työkyvyttömyyden aikana nuori mies oli menettänyt rytminsä, valvonut yöt ja nukkunut päivät. Ruokailu oli muuttunut onnettomaksi. Välillä äidistä tuntui kuin kipulääkkeet olisivat olleet pääasiallinen ravinto. Nuori mies pääsi niillä pois maailmasta, jossa oli kipua ja vastoinkäymisiä.

Vaikka käsi oli saatu kuntoon, alkoi yleiskunto heiketä kaiken em. seurauksena. Se näkyi jatkuvina flunssina ja antibioottikuureina. Vastustuskyky tuntui olevan lähellä nollaa.

 

Näkö menee

Vuonna 2011 nuori mies pahoinpideltiin portsarin/järjestyksenvalvojan työssä. Pahoinpitelyn seurauksena hänet vietiin helikopterilla tajuttomana sairaalaan.

Hänellä oli ruhjeita, häntä oli potkittu päähän ja tutkimuksissa kävi ilmi, että näköhermo oli vaurioitunut. Lääkärinlausunnon mukaan näkö ei tule palautumaan. Alla ko. lääkärinlausunnon johtopäätökset.

Nako.png 

Tämä oli kaiken kaikkiaan erittäin vaikeaa aikaa nuorelle miehelle. Kun ei ollut näköä, ei töidenkään saanti onnistunut.

Mustimpana hetkenä hän yritti lääkkeiden yliannostuksella itsemurhaa.

Ystävä ehti paikalle kuitenkin aivan viime tipassa. Hänen sydämensä pysähtyi sairaalan pihalla.

Sairaalasta herättyään nuoren miehen ensimmäinen ajatus oli, että ”edes se ei onnistunut.” Elämällä ei ollut suuntaa, eikä merkitystä.


Sydän reistaa

Huonon yleiskunnon seurauksena vuonna 2014 nuorella miehellä todettiin erittäin vakava sydänlihaksen tulehdus. Hän sai hyvin vahvan lääkityksen, jotta pysyisi hengissä. Sairaalan lääkäri totesi, että parantuminen olisi helposti kahden vuoden juttu ja että paranemista voitiin auttaa tahdistimella. Lääkärin mukaan sydämen tahdistin asennettaisiin kuitenkin vasta sitten, kun tulehdusarvot olisivat laskeneet alemmas.

Aamuna, jolloin tahdistin piti asentaa, nousi nuorelle miehelle kuume. Äiti odotti tätä sairaalassa ja ihmetteli, miten poika tuli niin nopeasti valmiiksi. Poika kertoi pettyneenä, ettei tahdistinta voitu laittaa kuumeen johdosta. Tässä kohtaa äiti totesi ykskantaan pojalleen, että ”nyt mennään kokeneelle energiahoitajalle”. Poika oli kieltäytynyt energiahoidosta monta kertaa. Nyt hän ei vastustellut, vaan kävi yhden kerran tämän hoidossa.

Energiahoidosta kahden viikon kuluttua äiti vei poikansa uudelleen lääkärinvastaanotolle sairaalaan. Lääkäri totesi, että tulehdusarvot olivat laskeneet niin paljon, ettei tahdistinta tarvittukaan asentaa enää lainkaan. Näin 2-vuotinen juttu kutistui ikään kuin kahteen kuukauteen.

healing_tapahtuma.jpg

Casan healingkeskus ja Salzburgin healingkonferenssi

Kaikki tapahtunut vaikutti siihen, että nuori mies kulki, joskin skeptisenä, äitinsä järjestämiin hoitoihin. Äiti oli vuosien aikana alkanut ymmärtää, että tässä kokonaisuudessa oli kyse jostakin isommasta asiasta.

Ystävä oli antanut tuona hetkenä hänelle lehti-ilmoituksen, jossa kerrottiin Brasiliassa sijaitsevasta healingkeskuksesta Casa de Dom Inaciosta. Keskuksessa toimivan meedio João de Deuksen kerrotaan henkimaailman avulla parantaneen miljoonia ihmisiä. Tämän artikkelin kirjoittaja on vienyt keskukseen ja meedion healingkonferensseihin Eurooppaan ryhmiä vuodesta 2010 asti. Hän julkaisi vuonna 2013 tästä paikasta, miehestä ja siellä tapahtuvasta työstä kertovan kirjan nimeltään ”Näkymättömän Kosketus – kertomuksia João de Deuksen parantamistyöstä, Henki- ja Tietoisuustieteestä ja Rakkaudesta”.

Äiti otti tästä keskuksesta selvää ja kertoi pojalleen paikasta, jossa häntä autettaisiin, että hänen poikansa voisi saada vielä näkönsä takaisin. Pian pojan oli tarkoitus matkustaakin Brasiliaan Casan healingkeskukseen, mutta tämän keuhko-ongelmien johdosta se ei onnistunut. Äiti järjesti pojalleen toisenkin kerran matkan, mutta sekin estyi taas. Äiti matkusti sinne yksin.

Artikkelin kirjoittaja vei ryhmän João de Deuksen healingkonferenssiin Salzburgiin toukokuussa 2014. Lääkäri kielsi tuolloin nuoren miehen lentämisen sinne sydänsairauden takia. Äiti oli tässä vaiheessa hyvin päättäväinen, että ”hänet viedään sinne nyt vaikka paareilla”. Hän tulikin tilaisuuteen autolla Suomesta.

Salzburgin healingkonferenssiin osallistui myös nuoren miehen äiti. Salzburgissa poika oli ns. henkileikkauksessa, josta yllä mainitussa kirjassa kerrotaan myös enemmän. Pojan silmien mustiaiset olivat sitä ennen olleet kooltaan eriparia, suuri ja pieni. Salzburgissa äiti näki, että henkileikkauksen jälkeen pojan pupillit olivat tulleet samankokoisiksi. Mitään fyysisiä muita merkkejä pupillin koon lisäksi ei ollut näkyvissä. Äiti uskoo kuitenkin, että ainakin näköhermo parannettiin. Näkö tuli takaisin vuonna 2015 (siitä tässä artikkelissa tuonnempana).


”Enää ei puutu kuin syöpä”

Kun kaikki aiemmin kerrottu oli kahlattu läpi, nuoren miehen äidille oli tullut siinä kohtaa omituinen tunne, vähän kuin enne. Hän ajatteli mielessään, että ”enää ei tästä puutu kuin syöpä”. Poika soitti hänelle kahden viikon päästä. Hänen päänsä oli kipeä.  Äiti käski hänen mennä lääkäriin. ”Ei siellä ole mitään.”

Kuukauden kuluttua poika kertoi kuitenkin äidilleen, että hänellä oli pahanlaatuinen aivokasvain, syöpä.

Kun aivokasvain löydettiin kesällä 2014, sitä hoidettiin perinteiseen lääketieteelliseen tapaan kemoterapialla ja lääkkeillä sairaalan syöpäklinikalla vuoden ajan. Toukokuussa 2015 poika kertoi lopettaneensa hoidot, koska keho ei enää kestänyt niitä. Sydän pysähtyi muutaman kerran, koska se oli heikentynyt sairastelusta ja lääkkeistä.

Lääkärit eivät myöskään luvanneet parantumista ilman vahvempaa lääkitystä, päinvastoin. Poika siirrettiin sairaalan saattohoitopuolelle, jolta lääkärikontaktilta hän sai kipulääkityksen. Koko tämän ajan nuorella miehellä oli massiivinen päänsärky. Lääkitys ei kuitenkaan vienyt kipuja. Hän koki, että hän eli kuin pilvessä, jossakin muualla. Hänen lähimuistinsa huononi valtavasti.

Tässäkään tilanteessa poika ei pyytänyt äidiltään mitään apua. Äiti koki jälleen, että nyt on tullut hänen vuoronsa kuitenkin ”taas järjestää apua”. Äiti tarkisti tämän artikkelin kirjoittaneelta, milloin tämä lähtee seuraavaksi Brasiliaan: marraskuussa 2015. Äiti pyysikin sitten poikaansa soittamaan ja ilmoittautumaan matkalle. Vaikka tilanne oli vaikea ja vakava, pojan oli kaikessa skeptisyydessään vaikea soittaa. Hän kuitenkin teki sen. Äiti sai siitä voimia jaksaa.

Hän muistaa ajatelleensa, että Casassa ”tapahtuu se, mikä pitää tapahtua”. Tämä oli jonkinlainen käänne – antautuminen?

Nuori mies kävi syöpäklinikan sijaan enää sairaalassa, sillä keho oli niin huonossa kunnossa. Samanaikaisesti äiti kuljetti poikaansa joka toinen viikko edellä mainitussa energiahoidossa. Poika ei nähnyt hoidoista hyötyjä, mutta äiti näki ne. Äiti näki myös, että kolmen viikon energiahoitoväli oli liian pitkä.

 

Merkillisiä asioita tapahtuu

Neurologi kertoi saattohoidossa olevalle nuorelle miehelle, että Sveitsistä oli tulossa silmälääkäri Suomeen luennoimaan. Hän myös suositteli samalla uutta laserhoitomuotoa, joka saattaisi parantaa näön. Hoidosta piti maksaa erikseen. Poika soitti äidilleen. Tämä vahvisti äidin ajatusta siitä, että ”tässä on jokin juttu”. Jonkin ajan päästä silmäkirurgi tutki pojan ja poika kävi laserhoidossa.

Hänen näkönsä palautui silmään, josta oli sen menettänyt. Jos Salzburgissa ehkä parannettiin hermoja, laserilla ehkä avattiin arpikudoksia?

Brasilian healingkeskuksen matka lähestyi, mutta äidillä oli huoli siitä, miten nuori mies voi lentää valtavien kipujen kanssa Casaan. Äidin hyvä ystävätär otti yhteyttä juuri tällöin ja hän vei pojan kansanparantajalle. Poika sai kansanparantajalta hoidon kolme kertaa ennen matkaa, kolmena perjantaina peräkkäin.

Kivut hävisivät kuin seinään.

Nuori mies kertoi, että sinä hetkenä hän luuli päänsä ns. seonneen lopullisesti: hän ei tuntenut enää edes valtavaa kipua. Lääkärit totesivat hänelle, että tunne oli kuitenkin todellinen: hän ei tuntenut kipua, koska kipu oli lähtenyt. Kipu ei ole sen koommin enää palannut. Ja näin nuori mies pääsi lähtemään Casaan. Hän lensi kivuitta!

Tässä vaiheessa äiti näki jo näiden fyysisten asioiden ja monien ”sattumien” yläpuolelle ja punaisen langan.

Hän ymmärsi, että 20 vuotta alkaneesta selvänäkijän kohtaamisesta asti hän oli ollut opetuksessa. Hän oli utelias, mutta kriittinen. Hän halusi nähdä ei-perinteisiä hoitomenetelmiä ja niiden vaikutukset. Hän halusi tavata meedioita. Kaikki yliluonnollisena pidetty oli alkanut kiinnostaa ja hän halusi nähdä, mistä on kyse. 20 vuotta oli ”jokin tarina” ollut menossa. Tarinan juoni paljastui pala palalta. Äiti sai kontakteja ja kokemuksia, joita hän kunnioittaa suuresti. Tällä tarinalla oli hänelle iso viesti. Hänen poikansa toimi tarinassa hänen pääopettajanaan.

Oma lapsi vei äidin syvemmälle parantamisen ja healingin koko alueelle. Hän näki, että on olemassa ihmisiä, joilla on erityisiä kykyjä ja joita ei voi järjellä selittää.

Äidin luottamus ja ymmärrys kasvoivat matkan varrella. Hän näki, että meillä jokaisella on täällä jokin oma juttumme. Aivosyövän kohdalla äiti ei enää opiskellut, vaan oli emotionaalisesti ja mentaalisesti jo todella vahva. Siksi hän luotti myös Casan matkaan ja siihen, että siellä tapahtuu juuri se, mikä pitääkin tapahtua. Oli se mitä tahansa.


Kiitos että pakotit!

Casassa Brasiliassa nuori mies asui artikkelin kirjoittajan, matkanvetäjän viereisessä huoneessa. Nuori mies kävi läpi kolme henkileikkausta kahden viikon aikana.

Kun nuori mies palasi Suomeen, meni hän heti lääkäriin.

Syöpäkasvain oli ollut lähtiessä 6,1 cm. Kahden viikon Brasilian matkan jälkeen se oli 1,6 cm. Sen jälkeen se puolittui ja suli pois 1-2 kuukaudessa.

Alla on tästä dokumentti. Kasvainta jäi jäljelle 0,6 cm. Elimistö ei enää tunnistanut sitä ja se koteloitui. Lääkärit olivat luonnollisesti ihmetelleet, kun aivokasvaimesta ei ollut jälkeäkään, eikä edes merkkejä siitä, että se oli ollut suuri kasvain.

Aivokasvain.png

Äiti sai pojaltaan tekstiviestin Casasta, josta hän on kiitollinen. Viestissä luki:

Tämä on kyllä ihmeellinen paikka. Kiitos että pakotit.


Lopuksi: Tarinasta esille nousevat yhteiskunnalliset kysymykset

Kun läheisemme ja varsinkin jos oma lapsemme on kuolemansairas, nostaa se esiin monia kysymyksiä. Yksi niistä liittyy täydentäviin hoitoihin, eli niihin hoitoihin, joita virallinen terveydenhuolto ei ole vielä Suomessa hyväksynyt. Jokainen voikin tämän jutun luettuaan esittää itselleen henkilökohtaisen kysymyksen:

Olenko valmis kieltämään täydentävät hoidot myös silloin, kun ns. virallinen lääketiede ei voi auttaa?

Kun pillerit, lääkkeet, hoidot ja leikkaukset eivät siis tehoa tai auta lainkaan tai ne eivät yksistään auta.

Toinen kysymys on yhteiskunnallinen ja se liittyy maamme väestön vanhenemiseen ja kasvavaan hoitotarpeeseen yhä niukemmin taloudellisin ja henkilöresurssein:

Olenko valmis kieltämään täydentävät hoidot siinäkin tapauksessa, ettei yhteiskunta voi osoittaa riittävästi taloudellisia ja henkilöresursseja minun tai läheisteni hoitamiseen ja sairaanhoitotyöhön?

Täydentävistä hoidoista on olemassa paljon tieteellisesti tutkittua tietoa. Ne ovat kokonaisuudessaan usein paljon halvempia – siksi ehkä myös epäuskottavia. Pauliina Aarva on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Tampereen yliopiston dosentti, joka on johtanut useita terveysalan tutkimus- ja kehittämishankkeita Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös kirjoittanut kirjan Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (Basam Books 2015). Kirja uppoutuu syvälle lääketieteen ja kehomielihoitojen jännitteiseen suhteeseen.

Toivon, että tämä tarina luo toivoa. Kaikki on mahdollista. Sen lisäksi toivon, että tämä tarina auttaa hakemaan ratkaisuja siihen, miten voisimme INTEGROIDA täydentävät hoidot osaksi julkista ja virallista terveydenhoitoamme. Tarvitsemme niitä molempia.

 

Pohdintaa

Mitä ajatuksia tämä artikkeli sinussa herätti? Onko sinulla ”merkillisiä” parantumiskokemuksia? Miten sinä integroisit täydentäviä hoitoja viralliseen sairaan- ja terveydenhoitoomme?

Jaa mielellään ajatuksiasi, mielipiteitäsi ja kokemuksiasi alapuolella muiden kanssa. Kiitos.


Artikkelin kirjoittaja on Marjaana Will-Vidlund, joka toimii yrityksessään Tietoisen Johtamisen Talo Oy henkisenä valmentajana. Hän on julkaissut kolme kirjaa (Kauneuden Tie 2010, Näkymättömän Kosketus 2013, PyhäänVaellus 2015) ja meditaatio-CD:n (7 päivää, 7 onnellisuuden pilaria 2015).

Jotta kirjoittaja voi kunnioittaa artikkelissa ”äidin ja pojan/nuoren miehen” toivetta pysyä anonyymeinä, ei heidän eikä sairaaloiden oikeita nimiä julkaista. Artikkelin kirjoittaja tuntee heidät molemmat. Hän on tutustunut jutussa esitettyihin alkuperäisiin dokumentteihin, joista on jätetty em. syystä pois potilaan ja lääkärien nimet sekä lääkärien allekirjoitukset.

Mikäli artikkelin lukijalla on toive saada olla yhteydessä äitiin, voi hän lähettää sähköpostia artikkelin kirjoittajalle.

 

Rakkaudella, Marjaana ღ
TIETOISEN JOHTAMISEN TALO OY
TIETOISEEN JOHTAMISEEN erikoistunut henkisen valmennuksen ja retriittien talo – Tietoinen Johtaminen ® Conscious Leadership
________________________
Marjaana Will-Vidlund, Tj., Henkinen valmentaja, Moderni PyhiinVaeltaja, Kirjailija

GSM:              +358 (0)45 27 99 261
MAIL:             info at marjaanawillvidlund.com
OSOITE:        Jokikatu 27 A, 06100 Porvoo
FaceBook:      Tietoisen Johtamisen Talo – Marjaana Will-Vidlund
Instagram:      mwillvidlund
Twitter:           @MWillVidlund