Tyyni meri

Rakas ystävä,

Muistan, kuinka aivan pienenä lapsena pyysin iltarukouksen jälkeen mielenrauhaa. En edes ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Se vain kumpusi jostain syvältä tietoisen mielen tuolta puolen.

Myöhemmin ymmärsin, että se oli kuin iso koodi jostakin sellaisesta, joka oli minulle tärkeää elämässä.

Anna minulle mielenrauhaa. Kiitos.

Elämän aikana tuota mielenrauhaa olenkin tavoitellut monin tavoin. Sisältä ja ulkoa. Kotimaasta ja ulkomailta. Mielellä ja sydämellä. Omin avuin ja toisten voimin.

Kunnes ymmärsin, että se on jo siellä. Kun vain malttaa hiljentyä ja OLLA vain.

Meren rannalla

Luonto on valtava voima. Luonto ja Lähde ovat ovat yhteydessä toisiinsa. Jokin paikka luonnossa ja raittiissa ilmassa inspiroi joka kerta aivan uudenlaisella valoisuuden ja mielenrauhan kokemuksella.

Meressä on jotain aivan erityistä.

Meri tuo mieleen ja sydämeen rauhaa.

Olen viimeisten viikkojen aikana käynyt useampia kertoja merenrannalla. Olemassa. Hiljentymässä. Kuvaamassa.

Tästä alla olevasta videosta (1.26 min) löydät yhden näkymän sielunmaisemaani ja mielenrauhaan. (Video löytyy hivenen parempi laatuisena myös täältä.)

Kuvasin tuon pienen videon auringonlaskun aikaan. Auringonsilta luo uskomattoman kauniin, kultaisen yhteyden – sillan – suoraan sydämeen.

Kivet ovat muotoutuneet vuosisatojen saatossa pehmeiksi. Vesi on hionut särmät. Kultainen aurinko heijastaa säteitään niiden ylle.

Dalai lama on sanonut jotenkin näin:

Mieli on kuin meri. Ajatukset, tunteet ja mielikuvat ovat aaltoja meressä. Aaltojen alla meri on tyyni.

Olenko meren aallot? Vai aaltojen alla oleva tyyni meri?

Hioutuneet kivet meressä

 

Miten sinä löydät mielenrauhan?

Miten ylläpidät sitä?

Onko sinulla jokin paikka, jossa saavutat tyynen mielen?

 

Kiitos että luit ja katsoit tämän videoblogini!  Ja hyvää Franciscus Assisilaisen päivää 4.10.! Hänhän on todellinen rauhanmies.

Marjaana ღ

 

PS. Tästä blogistani löydät 3 luovaa ehdotusta, jotka voivat laittaa sisäisen muutosmatkan käyntiin voimallisella tavalla. Luovuus avaa väyliä myös mielenrauhaan.