Moni meistä on jo koulussa oppinut tuntemaan miesfilosofeja ja -mystikoita. Tässä ryhmässä tutustumme kolmeen erilaiseen miesmystikkoon, heidän elämäänsä ja toteuttamiinsa elämän polkuihin. Yhteistä heille on se, että he olivat kaikki ”suuremman Valon” etsijöitä ja aikalaisia 1400-1500 –luvuilla.

Jokainen näistä kolmesta miesmystikosta on jättänyt ainutlaatuisen jälkensä historiankirjoihin. He opettavat omien kokemustensa kautta. He toimivat monelle ihmiselle yhä tänä päivänä suurina inspiraation lähteinä ja rohkeina esimerkkeinä, kirjailijoina, opettajina ja johtajina.

Heinäkuussa 1505 22-vuotias oikeustieteen ylioppilas hoiperteli peloissaan turvaan rajuilmalta ja vannoi ryhtyvänsä munkiksi, jos vain säästyisi salamaniskulta. Lupauksensa todistajaksi hän kutsui Pyhää Annaa. ”Auta, Pyhä Anna! Jos tästä selviän, ryhdyn munkiksi!”

Miehellä ei ollut tapana perua puheitaan nyt eikä myöhemminkään. Hänen elämänsä suunta muuttui tapauksen jälkeen radikaalisti, ja seurannaisvaikutuksena myös tuhansien muiden aikalaisten ja jälkipolvien elämät. Tämä mies oli Martti (Martin) Luther (1483 - 1546), saksalainen augustinolaismunkki ja teologi. Luther julkaisi vuonna 1517 Wittenbergin linnankirkon edustalla kuuluisat 95 teesiään, joissa kritisoi paavia ja kirkon opetusta. Paavi erotti hänet kirkosta ja tämä käynnisti uskonpuhdistuksen ja johti protestanttilaisen luterilaisen kirkkokunnan syntymiseen.

Uusi kuva (61)
Uusi kuva (62)

Toukokuussa 1521 eräs toinenkin mies jätti entisen elämänsä taakseen vähintäänkin yhtä radikaalisti. Hän oli toipumassa kotilinnassaan, sillä hän kärsi Pamplonan taistelussa 1521 saamistaan vakavista vammoista. Kanuunankuulan murskaama jalka pakotti hänet miettimään. Normaalioloissa tämä kolmikymppinen aatelismies olisi mieluiten lueskellut ritariromaaneja, mutta sairasvuoteella hän perehtyi paremman puutteessa teologiseen, erityisesti mystiseen kirjallisuuteen. Hän huomasi, että hengellinen kirjallisuus toi rauhaa ja hyvää oloa, kun taas ritariromaanit toivat rauhattomuutta. Häntä innoittivat Jeesuksen ja pyhimysten, etenkin Franciscus Assisilaisen, elämä ja teot.

Mies oli nimeltään Ignatius Loyola (1491 - 1556), kastenimeltään Íñigo López de Loyola. Hän on jäänyt historiaan jesuiittojen veljeskunnan (Sociétè de Jesu) perustajana. Vuonna 1522 hän vetäytyi Manresaan tekemään katumusharjoituksia ja mietiskelemään. Manresassa hän kirjoitti kuuluisat Hengelliset harjoituksensa.

Kolmas nuori mies opiskeli Salamancan yliopistossa ja halusi viettää elämänsä rukouksessa. Avilan Teresa pyysi häntä sääntökuntaansa, jonka vuoksi hänet otettiin puolestaan vangiksi vuoden 1577 joulukuun 3. päivänä ja vietiin Toledoon. Siellä hän kärsi yli yhdeksän kuukautta vangittuna ahtaaseen maakuoppaan. Hän pääsi lopulta pakenemaan vuoden 1578 elokuussa. Hän vietti kuusi viikkoa sairaalassa toipuakseen kokemuksesta.

Ristin Johannes, Juan de la Cruz, syntyi nimellä Juan de Yepes y Alvarez Fontiverossa Avilassa Espanjassa (1542 – 1591). Ristin Johanneksen, espanjalaisen karmeliittamystikon runot ovat kauneinta espanjaksi kirjoitettua runoutta. Niissä selitetään mm. Pimeä yö, jossa hän kuvaa sielun ahdistusta ja tuskaa matkalla kohti vapautumista ja valoa.

Uusi kuva (63)

Ryhmä kokoontuu tapaamisiin tiistaisin, alkaen 2.10.2018 klo 18-20 Porvoosssa. Tämä jälkeen tapaamme viisi kertaa loka-joulukuussa 2018 kahdeksi tunniksi kerrallaan keskustelemaan, mietiskelemään ja inspiroitumaan näiden kolmen miesmystikon elämän ympärille syvien kysymysten äärelle. Päätämme tapaamisten aikana erikseen viikonloppuretriitistä (2019) Saksaan Martti Lutherin askelissa.

Työskentelytapoina ovat teemaan liittyvät alustusluennot, meditaatio ja mietiskely, rukous. Illoissa on tilaa luottamukselliselle keskustelulle ja jakamiselle.

Kokoontumisajankohdat ovat seuraavat tiistait klo 18-20 Porvoon keskustassa, Jokikatu 27 A:

  • 2.10.2018: Martti Luther 1
  • 16.10.2018: Martti Luther 2
  • 30.10.2018: Ignatius Loyola 1
  • 13.11.2018: Ignatius Loyola 2
  • 27.11.2018: Ristin Johannes 1
  • 4.12.2018: Ristin Johannes 2

Ryhmän vetäjät ovat Ulla Lumijärvi ja Marjaana Will-Vidlund. Ulla on TM ja Especialista de mistica, opiskellut Espanjassa Avilan Mystiikan yliopistossa mystiikkaa ja erityisesti karmeliittamystikoita. Ulla on kirjoittanut 2011 kirjan Uskon hiljainen vallankumous, Avilan Teresan askelissa yhdessä Antonio Mas Arrondon kanssa. Marjaana on yrittäjä, henkinen valmentaja, kirjailija ja moderni pyhiinvaeltaja, ja hän auttaa luomaan merkityksellistä liiketoimintaa ja kaikkea, mikä lisää elämään aitoa täyttymystä ja kestävää menestystä. Ihmisen ja yrityksen aito muutos ja kestävä menestys ovat hänen intohimonsa ja tutkimuskohteensa (kts. CV).

Ryhmään mahtuu 8 osallistujaa. Ilmoittautuminen on sitova ja se pyydetään tekemään 1.9.2018 mennessä tätä kautta.

Haluan osallistua Miesmystikkoryhmään 

Lisätietoja saat: marjaana at marjaanawillvidlund.com ja umlumijarvi at hotmail.com

Kunkin illan hinta on € 50 sis. alv 24 % / ilta.  Näin kokonaishinnaksi tulee € 300 sis. alv 24 % €. Maksun voi suorittaa ilta kerrallaan. Lisäksi tulee erikseen päätettävä mahdollinen viikonloppuretriitti Saksassa.

Olet lämpimästi tervetullut mukaamme inspiroivalle polulle miesmystikoiden matkaan!

Marjaana ja Ulla